Historiikki
Vaikka Flickington tallina onkin nuori ja uudenaikainen, ovat sen tilat olleet olemassa jo muutaman vuoden takaperin. Alkuaikoina tilan alueet olivat erillisiä, eri omistajien hallussaan pitämiä talleja. Yhteistyö tallien välillä oli totta kai toimiva, mutta hankaluuksia aiheutti omistajista vanhin, joka ei välttämättä pitänyt lupauksiaan niin tarkasti kuin olisi ollut tarve. Miehen luisto velvollisuuksistaan aiheutti totta kai eripuraa ja vaikka mies olikin taitava käsittelemään hevosiaan, lopahti hänen arvostuksensa nopeasti ja pian ilmassa lensikin törkeitä valheita miehen "piilotetusta toiminnasta".
Nuori ja tyhmänrohkea eläinlääkäri sai nopeasti jutunjuuresta kiinni ja päätti ottaa kaiken irti ahdingosta, joka Vanhalle Miehelle oltiin järjestetty. Vanhuksen yritys ei enää ollut asiakkaiden suosiossa ja konkurssiin sortuminen oli enää pienen tönäisyn päässä. Eläinlääkäri tarjosi Vanhukselle sopimusta, että hoitaisi tämän velat pois alta, jos tilat siirtyisivät kokonaisuudessaan uuden omistajan haltuun. Pattitilanteessaan Vanha Hevosmies suostui ehdotukseen ja näin kahdeksan pienen hevosyrityksen keskittymästä muodostui kuusi pientä ja yksi iso alue.
Eläinlääkärin valta alueella kasvoi ja hetken aikaa kaikki tuntui menevän miehen eduksi paremmin kuin oli odotettu. Yrityksen tuotto nousi huimasti ja mielenkiinto aluetta kohtaan kasvoi. Väkiluku nousi ja palveluja täytyi keksiä lisää. Eläinlääkärin yritykset saada muita maanomistajia luopumaan osuudestaan olivat ensin toivottomia, mutta joko yllättävän sabotaasin tai ylitsevuotavan anteliaan ostosumman turvin alue muuttui pian yhdeksi suureksi hevoskeskukseksi. Toimintaa oli laidasta laitaan, hevosia tuli suurella syötöllä tilalle sisään ja varsat päätyivät hyviin koteihin nopeasti ja hyvällä hinnalla.
Mutta kuinka muutenkaan, suuren tilan pyörittäminen ei ollut enää niin helppoa nuorelle, menevälle ja yksinäiselle miehelle, joka totta kai osasi asiansa, mutta ei hallinnut hetken mielihalujaan. Hevoset muuttuivat yksilö yksilöltä upeammiksi, mutta sen mukana kalliimmiksi ja varsat eivät ylihinnoiteltuina menneet enää lähialueen köyhille, pienille maanomistajille kaupaksi. Eläinlääkärille tuli eteen rahapula.
Sinnikkäistä yrityksistään huolimatta tilan omistajan täytyi myöntyä tappioonsa ja myydä jokainen eläin joko pakettina matalaan hintaan pois tai sitten tuhota ne osat yritystä, jotka tuottivat suurimman osan maksusta. Tila joutui rappiolle ja huolestuneisuus tilan ykköseläintä kohtaan kasvoi. Ori oli siittänyt monta upeaa varsaa ja sen temperamenttinen luonne oli peräisin maan upeimmilta rodun kantaisiltä. Oriin elämä oli kuitenkin liian haastavaa ja epäoikeudenmukaista tilalla, jossa tapetitkin revittiin seinältä myytäviksi, joten senkin tuli aika lähteä. Epätoivoinen myynti johti epärehellisille poluille ja pian ori joutuikin kiertoon. Sen enempää hevosen nykyisestä elämästä ei tiedetäkään.
Tilan pelastus
Tila oli kaaoksessa, eikä sen pitäminen ollut enää nuorukaiselle kannattavaa edes yrittää. Kokonainen tila tuli myyntiin halvalla ja vähäisten ostajien joukosta löytyikin suomalaista sisua ja hevososaamista. Tila lähti meidän matkaamme ja kaiken onnentoivotuksen ja vaisun kiitoksen jälkeen tilan entinen omistaja lähti kohti uusia valloitussuunnitelmia.
Alueen kunnostus oli odottamaamme raskaampaa ja pian remontointiin kuluikin enemmän rahaa kuin tilan ostohintaan. Ensimmäisenä kunnostuskohteeksi joutui päärakennus, joka sijaitsi alueen laitamilla. Rakennuksen ulkopinta korjattiin, sisälle lisättiin hiukan elektroniikkaa ja piha-alueen ylikasvanut ruohikko korvattiin hiekotetuilla poluilla ja kivireunaisilla kukkaistutuksilla.
Uusi projekti keräsi paljon suosiota ja lähiön vanhat rouvat lähtivät innokkaasti mukaan talkootöihin istutusten ja sisustamisen kimppuun. Rakennusurakoitsija oli luotettava ja laadukas; jälkeenpäin korjailuja ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin ehkä huonosti mietityn kaapinoven siirto tai maalaamattoman kohdan korjaaminen. Tallirakennuksia korjailtiin, maalailtiin ja ne saivat automaattiset juoma-astiat ja uudet karsinanovet. Tilan kiilto ja ylpeydenaihe palasivat takaisin nopeasti pitkän tauon jälkeen ja uusien kulkuväylien avaaminen helpotti alueella kulkemista suuresti. Menetettyjen hevosten perään haikailimme useasti, mutta osto- ja myyntikirjat olivat menneet edellisen omistajan mukana New Yorkkiin, josta niitä ei enää saataisi takaisin. Ja olihan täysin järkevää aloittaa kaikki aivan alusta.
