Päätalli

Päätallin tiloissa asustavat tilan kootut valioyksilöt, oriaseman herrat ja Amerikkalaiset myyntihevoset. Tallialueella oleskelu on pääsääntöisesti kielletty tilan vierailta, mutta tapaamisajan sovittuasi esittelemme mielellämme tallin pihapiiriä ja sen asukkaita. Tallialue on tilava, mutta näpsäkkä; karsinoita on 16, tarhoja 12 ja lisäksi alueelta löytyy myös tarpeeksi tilava maneesi monen ratsukon samanaikaiseen treenaamiseen. Soratie johdattaa parkkipaikalta laatoitetulle avokarsinoin kehystetylle sisäpihalle, jonka keskeltä löytyy kolme tarhaa. Karsinoiden edustat on katettu, joten sade ei sylje sisään karsinoihin liian helposti.
Päätallin toiminta on rajoitettu suurelta yleisöltä, joten otathan yhteyttä tahtoessasi tutustua hevosiin tarkemmin. Jos taas toivot tammasi tutustuvan oreihimme tarkemmin, täytä astutuspyyntölomake.

Ongelmatilanteissa, kysymyksissä tai muissa päätallin hevosiin kohdistuvissa tilanteissa yhteydenotot ensisijaisesti kyseisen hevosen omistajalla. Muussa tapauksessa ota yhteys Himpppuun.

Myyntihevoset

Amerikasta tuodut myyntihevosemme ovat laadukkaita ja hyvin pidettyjä. Myyntihevoset ovat hyvistä vanhemmista maan parhaimmilta kasvattajilta. Meiltä saat takuuvarmasti tulevat rusettikoneet - varsoina, projekteina tai jo valmiina kisaratsuina. Myyntihevosemme asuvat yhdessä oriiden kanssa päätallissa. Meillä ollessaankin ne kisaavat satunnaisesti ja niitä liikutetaan ja hoidetaan joka päivä useampaan otteeseen.

Myyntihevosemme ovat jokainen yksilö siinä missä kasvattikin. Jokainen niistä tarjoaa uutta verta ratsuhevosjalostukseen ja niiden arvo onkin meille sen mukainen. Hevosen hoidosta ollaan pidetty huolta ja siitä tullan pitämään huolta muuttopäivään asti, joten vastassasi on tarmokas ja hyvätapainen hevonen myös kotona. Jokainen hevonen on totutettu matkustamiseen, oli se sitten hevoskuljetusauto, lentokone tai laiva.

Myymme hevoset niin kisakäyttöön kuin paremmiksi harrasteratsuiksi. Aktiivisuuden näkyminen on suotavaa ja kuulumiset tervetulleita, mutta me emme ole enää missään vaiheessa vastuussa hevosesta. Hevosen myyminen eteenpäin, ruunaaminen tai tappaminen on täysin sallittua, mutta siitä ilmoittaminen on miellyttävää ja jopa erittäin toivottua, jotta sivuston omat tiedot saataisiin pidettyä ajantasalla.

Pidätämmekin oikeuden valita asiakkaamme myös alla esitetyt ehdot sivuuttaen.

  • Ratsun tiedoissa tulee mainita Flickington miel. linkitettynä
  • Ratsun sivut tulee ilmoittaa myyjälle kahden (2) viikon kuluttua myynnistä
  • Ratsun tietoja ei saa muuttaa, mutta lisäykset ovat sallittuja

Jos kiinnostuit yhdestäkään alla esitellystä ratsusta, ole hyvä, ja täytä ostotarjouslomake.

Click'Et Far

  • Syntynyt 28/02/-09, 8v
  • Säkäkorkeus 170cm
  • Sukupuoli Ori
  • Rotu Amerikkalainen puoliverinen
  • Kasvattaja
    Sally Hall, USA
  • Maahantuoja
    Flickington / Himpppu
  • Koulutus
    VaB, 160cm
  • 30 000 v€
i. Clive Far
(Cody Far x Gabi)
BW, 169cm
ko. HeA, re. 160cm
e. Mima
(Mommasbrat x Emmygail)
AW, 166cm
ko. VaA, re. 140cm
Kisatuloksia
27/02/-11 KK Energiassa 120cm, 1. sija

Kun Click'Et Far irrottaa jalkansa maasta on koko kansalla tilanne päällä! Eurooppaan koulutukseen muuttanut ori ja sieltä takaisin Yhdysvaltoihin kisauraa rakentamaan siirtynyt oripoika on ilo silmälle, mutta luonteeltaan tämä poju vastaa jo tallimestarillekin haastetta. Pilke silmäkulmassa saattaa nimittäin kimolla pysyä aina, mutta onneksi turhasta pressujen ja muovipussien pelosta voi vielä oppia eroon.

Clive Far on sukujuuriltaan brittiläinen herrasmies, joka selvästi oli viettänyt aikansa maamiehiään seuraten. Esteradoilla valitettavan huonosti menestynyt ori kuitenkin omasi herttaisen ja säyseän luonteen sukupuunsa menestyjien lisäksi, joten ruunikon siitosarvo ei jäänyt vähäiseksi. Cody Far oli yksi näistä menestyjistä ja toikin omistajalleen monta ylpeyden täyttämää hetkeä. Esteradoilla korkeushyppyä rakastanut ja siinä menestynyt ori vei myös tallityttöjen sydämen atleettisella ja kaikin puolin komealla ulkonäöllään. Gabi oli tallin pienin, mutta sisukkain tamma, jonka korkea hyppytaito yllätti aina jokaisen sitä epäilleen. Temperamentiltaan kilpailukykyinen ruunikko vei monet mitallit mukanaan ja nautti saamastaan huomiosta läpi elämänsä.

Mima on säyseä tamma, jonka menestys jäi puutteellisen koulutuksen vuoksi harmittavan vähäiseksi. Kapasiteetiltaan voimakas kimo oli kuitenkin kärsinyt nuoruudessaan harmillisen välinpitämättömästä kohtelusta ja sen vuoksi jäänyt ikätovereitaan pahasti jälkeen. Mommasbrat oli sitä vastoin kovaluonteinen ja voittajasieluinen laumanjohtaja, joka mieluiten hoiti kisaradat itse kunnolla kuin varovasti ratsastajan epävarmuudella. Räjähdysaltis luonne loi monia loistavia kisatuloksia mutta myös harmillisen vaarallisia tilanteita tallissa. Emmygail oli tasapainoinen persoona, jonka kisatulokset kulkivat samaa kaavaa pitkin. Innokas, mutta kömpelö ratsu oli monelle unelmalemmikki, mutta kilparatsastajille harmillisen hankala tapaus.

Myydyt ratsut

t. Mab'mar Melade Hann, 162cm i. Harry Nomoar (ei. Make It Watch) om. Lotta
o. Smakin'n'bluffin AW, 164cm i. Some of Story (ei. Herr Dieter) om. minttu
Etusivulle Yhteydenottolomake Ylös

WEBDESIGN © HIMPPPU 2009
PHOTOS © HIMPPPU (muissa tapauksissa kuvaajan tiedot kuvan yhteydessä)
Kaikki sivuilla esiintyvä informaatio on virtuaalista, mikään ei tapahdu oikeasti.
Sivujen materiaali on suojattu tekijänoikeuslailla. Kopioiminen on sakkojen uhalla kielletty.