Pepìtella
![]() |
|
Hoitaja Hoitomerkinnät |
|
Luonnekuvaus
Tellu on niitä poneja, joiden kanssa mikä tahansa onnistuu ja vieläpä milloin ikinä ihminen toivoo. Tellu on turvallinen ratsu niin ensikertaa ponin selkään nousevalle taaperolle kuin jo rajojaan koettelevalle vauhtihirmulle. Jälkimmäinen jo senkin vuoksi, ettei Tellulla yleensäkään ole kiire sitten minnekään, joten kamalan vaarallisia tilanteita ei voi senkään vuoksi syntyä.
Tellu on saanut kasvattajallaan hyvän pohjan ihmisen kanssa työskentelemiseen ja se jaksaakin jos jonkinmoisia tapauksia ja kommelluksia. Tellu päästää kaiken kokoiset ihmiset luokseen vastustelematta ja nauttiikin saamastaan huomiosta suurin sydämin.Hoitohevosena Tellu on helposti kunnon kaveri niille rauhallisille peltohölkille, mutta vauhdinpuutteen vuoksi tavoitteelliselle ratsastajalle tämä poni ei välttämättä ole kaikista ihanteellisin. Valjastus ja muut hoitotoimenpiteet Tellu jaksaa seistä rauhassa, ellei muu tallin melu saa sitä hermostumaan. Tamma on nimittäin todella helppo ajaa pakokauhuun tai innostukseen muiden hevosten käyttäytyessä tarpeeksi voimakkaasti.
Ratsuna Tellu ei välttämättä ole niitä osaavimpia ja kevyimpiä käsitellä, mutta se tekee aina parhaansa ja nauttii uusista haasteista. Esteillä ponin silmiin syttyy ennennäkemätön valo ja se ei osaakaan enää keskittyä muuhun kuin sitä vauhdilla lähestyvään esteeseen. Välillä innostuksen kohteeksi riittää kyllä jo pelkästään kentän laidalla sijaitseva puomikasakin. Innostuessaan Tellu on haastava pidätellä, eikä sen kanssa ohjista kiskominen aina autakaan. Paras ensiapu on vain yksinkertaisesti kääntää poni ympyrälle ja odottaa, että se rauhoittuu siinä itsekseen. Yleensä siihen ei kuitenkaan mene kauaa. Maastoilukaverina tamma on loistava, se jaksaa tepsutella eteenpäin rauhallisesti ja nauttia olostaan, jolloin ratsastajalla on hyvin aikaa keskittyä esimerkiksi hiustensa letittämiseen tai kaverille juttelemiseen. Tellu viihtyy maastossa hyvin yksinkin eikä se hötkyile turhia, mutta parhaimman puolen siitä saa ehdottomasti irti kaverin kanssa pitkillä laukkasuorilla. Varsinkaan suuren hevosen vierellä shetlanninponi ei kuitenkaan jaksa juosta pitkään, eikä sitä kannatakaan ihan puhdittomaksi ajaa, mutta hetken aikaa myös Tellu nauttii vauhdista minkä ehtii.
Tellu on myös opeteltu ajolle, mutta se ei ole koskaan kilpaillut raveissa. Kärryn edessä Tellu kuitenkin toimii hyvin, vaikka se ei ihan älyäkään enää yhtä nopeasti etenkään eteenpäinohjaavia apuja. Rauhallinen kyyti on silti loistava terapiamuoto ajajalle ja kärryn vetäminen vahvistaa myös ponin selkää ja takajalkoja.
Ruokinta
|
Varusteet
|
Tarhaus
Suojat etujalkoihin esteillä |
