Tilan miljöö

Flickingtonin tilat ovat laajat, kuten olet saattanut keksiä jo, ja ne ovat aina täynnä jonkinlaista toimintaa. Resurssit löytyvät kisaamiseen, valmentamiseen, hoivaamiseen sekä ratsastuskoulutoimintaan. On yksityistallia, päätallia, ratsastuskoulua ja valtavia kisakenttiä. Ja kaikki tämä on tilavasti ja järkevästi sijoiteltu ympäri aluetta.

Päätalli

Päätalli koostuu U:n muotoon asetelluista kuudestatoista (16) avokarsinasta, rehu-/varastohuoneesta, sekä oleskelutilasta/satulahuoneesta. Karsinoiden keskellä on kolme hiekkapohjaista tarhaa ja karsinoiden edusta on laatoitettu ja katettu hevosten suojaamiseksi sateelta ja tuulelta. Tallin pihapiiristä löytyy myös 25x55 maneesi, jonka edustalta löytyy pieni kahvio ja muutaman penkkirivin katsomo. Tarhoja löytyy yhteensä kaksitoista (12) kappaletta, jonka vuoksi hevoset joko vuorottelevat tarhausajoissa tai jakavat aitauksen sopivan kaverin kanssa.

Ratsastuskoulu

Ratsastuskoulu on kahdenkymmenen (20) karsinan tallirakennus, joka on vartavasten suunniteltu suuren ja monipuolisen yleisön käyttöön. Heti ulko-oven vierestä löytyy toimisto, jossa pitkän päivän jälkeen loikoilu ja seuraavasta päivästä keskusteleminen on viihtyisää ja rentouttavaa. Huoneessa on kaksi sohvaa, kaksi kirjahyllyä ja työpöytä, jolta löydät tietokoneen. Koneen tarkoitus on pääpainoisesti tallentaa tuntitiedot ja hoitajalistaa. Tietokone on yhteydessä vain Flickingtonin keskeiseen verkkoon, jonka vuoksi sillä ei internetin syövereihin pääse. Toimistosta pääset myös vessaan.

Toimiston vierestä löytyy satulahuone ja rehuvarasto. Jokaiselle hevoselle löytyy oma kaappi, joka pitää sisällään varusteet, harjat ja yhden loimen. Toinen loimi roikkuu hevosten karsinanovessa. Aamuisin kaapit avataan lukoista ja suljetaan viimeisen tallilla olevan ihmisen toimesta. Samasta huoneesta löytyy myös kottikärryt, talikot, sekä rehulaarit. Rehulaareja vastapäätä sijaitsee myös portaat yläkertaan, josta löytyy muutamia vanhempia, mutta hyvälaatuisia varusteita. Tästä huoneesta pääsee myös tallivintille, jossa säilytetään heinäpaaleja, mutta turvallisuussyistä paalit tuodaan pääsääntöisesti ulos tallin toisessa päässä sijaitsevan rampin kautta.

Karsinat ovat tilavia ja siistejä; hevosten naarmuttamille maalipinnoille emme tietenkään stressaa, mutta alukset tulee siistiä kahdesti päivässä ja ruoka- ja juomakipot pyyhitään päivän päätteeksi puhtaaksi bakteeritartuntojen estämiseksi. Pesuboksi sijaitsee samalla seinustalla kuin toimisto ja satulahuoneet, vain vastakkaisessa kulmassa.

Tallialueella on myös kymmenen (10) tarhaa ja maneesi, jonka mitat ovat 25x55m, Lisäksi maneesin pitkältä seinustalta löytyy myös yhden rivin katsomo.

Yksityistallit

Yksityistallit ovat viisi seitsemän hevosen yksikköä, jotka on suunniteltu palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tarjoavat myös oman itsenäisyyden. Ulko-oven vasemmalla puolella on heti ensimmäisenä pesukarsina, joka soveltuu hyvin myös muihin hoitotoimenpiteisiin. Käytävän molemmin puolin löytyy karsinoita; oikealla puolella neljä ja vasemmalla kolme. Käytävän päässä sijaitsee ovi satulahuoneeseen, josta pääsee myös vaivatta rehuvarastoon, oleskelutiloihin ja vessaan. Tilat ovat tilavat ja sisustus on täysin asiakkaan päätettävissä. Ainoa hevoskeskuksen tarjoama sisustuselementti on tietokone, joka on yhteydessä Flickingtonin omaan verkkoon. Tätä kautta sinun on helppo päivittää hevosten hoito-ohjeet, kun et itse pääse hevosiasi hoitamaan ja raportoida ongelmista ja lisäpyynnöistä. Kottikärryt, talikot, satulatelineet, rehulaarit ja muut välttämättömät tallinhoitotarvikkeet kuuluvat myös tallien varusteluun hevoskeskuksen puolesta.

Kuivikket ja lantala löytyy tallin ulkopuolelta rakennuksen oikealta puolelta. Tarhoja on jokaisen yksityistallin yhteydessä neljä ja ne sijaitsevat taas oikealla puolella rakennuksen sivustalla. Pienen kävelymatkan ja yhden tienylityksen päässä löytyy myös maneesi (23x60m), joka on erityistilaisuuksia lukuunotaamatta täysin yksityisten käytössä.

Vierastallit

Kaksi kolmenkymmenen (30) hevosen tallia majoittaa kisojen ajaksi kisaratsut mukavasti lähelle kisakenttiä ja muina aikoina pitkäaikaiset kursseille ja hoidettavaksi tulleet hevoset. Rakennusten ulkosivu on hallimainen ja ahtaanoloinen, mutta sisätilat yllättävät tilavuudellaan. Suuresta karsinalukumäärästä huolimatta karsinat ovat tilavia ja hyvinhoidettuja. Karsinat on jaettu kahteen kahdentoista karsinan käytävään ja yhteen kymmenen karsinan puoleen. Pienempi käytävä on poikittain kahden pitemmän päädyssä, mutta kulkeminen käytävältä toiselle on esteetöntä.

Kahden pitemmän käytävän päästä löytyy myös ramppi yläkertaan, jonne ratsujen varustelaatikot voidaan varastoida huoletta ja turvallisesti. Parvi asettuu kokonaan pienemmän puolen päälle koko hallin leveydeltä ja on sen myötä tilava. Parvelta on näkymä hevosten karsinoihin.

Näitä rakennuksia on kaksi identtisiä ja ne sijaitsevat vierekkäin. Tallien takapäädyn takana on tilaa parkkeerata hevosautot ja tilan loppuessa on myös mahdollisuus levittäytyä läheiselle pellolle. Tallipihalta löytyy myös 37 tarhaa, joiden käytöstä tulee sopia erikseen.

Hevoskuntokeskus

Hevoskuntokeskukseksi nimetty kolmen talon keskittymä sijaitsee vierastallin lähettyvillä, jolloin pitempään huolehtimista tarvitsevat hevoset pääsevät majoittumaan kunnon tiloihin. Eläinsairaalan tiloista löytyy myös muutama pilttuu hevosille, joiden valvominen on ensisijaisen tärkeää, varsomiskarsinoita talosta löytyy myös kaksi kappaletta.

Kengittäjällä, hierojalla ja hevoslääkärillä on omat erilliset puolensa, mutta kulku talojen välillä on vaivatonta ja voit helposti siis hoitaa kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet samalla kertaa. Rakennuksista löydät vastaanoton hevosasiakkaiden lisäksi myös pieneläimille, solariumin, juoksumaton, emmekä voi myöskään jättää mainitsematta kellarikerroksessa sijaitsevaa uittoallasta. Tilamme tarjoavat kaikki edellytykset kotieläimesi paremman terveyden takaamiseksi.

Kisakentät

Kilpailuja ja muita tapahtumia varten tilalta löytyy kaksi eriävänkokoista maneesia ja kenttää, jotka sijaitsevat vierastallien lähettyvissä. Kentät ovat hiekkäpohjaisia ja niiden laadusta pidetään huolta päivittäin. Toinen kentistä on kouluradan mitoissa ja toinen tarjoaa parhaat mahdolliset resurssit esteradan mutkattomaan suoritukseen.
Maneeseista toinen on umpinainen ja lämpöeristetty ja sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Katsomo sijaitsee maneesin päädyssä ja sen vierestä löytyy pieni kioski, josta evästä löytyy kahvista kanelipullaan. Kylmää talvi-iltaa varten katsomon päädystä löytyy fleecehuopia. Huovat tulee asetella takaisin paikoilleen käytön jälkeen.
Toinen maneeseista ole niinkään maneesi nimen alkuperäisessä tarkoituksessa. Matalilla, valkoisilla aidoilla rajattu koulukenttä on katettu ja sen molemmilta sivuilta löytyy kapea katsomo. Pitkille sivuille on mahollisuus levittää myös sadesäillä pressu, joka pitää sateen ja tuulen aisoissa.

Kisakenttien helmi on kuitenkin nurmipohjainen Stadium, joka vetää katsojakuntaa 700 ihmisen verran. Katsomo on katettu ja sen toiselta sivulta löytyy pieni baari terasseineen. Kenttä on suuri, valaistu ja sen oikeassa yläkulmassa on kiinteä risueste. Kenttä on yhteydessä maastoesterataan, joka kulkee hevoskeskuksen keskellä järven rannalla, peltomaisemassa ja metsikössä. Maastorata on tarkoin hoidettu.

Etusivulle Yhteydenottolomake Ylös

WEBDESIGN © HIMPPPU 2009
PHOTOS © HIMPPPU (muissa tapauksissa kuvaajan tiedot kuvan yhteydessä)
Kaikki sivuilla esiintyvä informaatio on virtuaalista, mikään ei tapahdu oikeasti.
Sivujen materiaali on suojattu tekijänoikeuslailla. Kopioiminen on sakkojen uhalla kielletty.